Kasvatusteoria on muovautunut länsimaissa osana poliittista ja aatteellista kehitystä. POISED -tutkija Antti Saari osoittaa kirjassaan, kuinka vallankumouksellisina pidetyt uudet opetusmenetelmät ovat toistuneet historiassa yhä uudelleen.
Kasvatustiede on moninaisten tiedekäsitysten ja tieteen hyödyllisyyden vaatimusten ristitulessa. Yliopistossa välitetty tieto esitetään keskeiseksi perustaksi asiantuntijatyölle, mutta toisaalta teorian ja käytännön välinen kuilu näyttää olevan kasvatustieteellisen keskustelun pysyvä ongelma. Kasvatusteorian historialliset kerrostumat luovat jännitteitä niin tutkijan, koulutuksen virkamiehen kuin opettajankin työhön.
Antti Saaren Kasvatusteoria antiikista nykypäivään esittelee ajalliset kerrostumat nykymuotoisen kasvatusteorian taustalla ja näyttää, millä tavalla menneisyyden käsitykset ihmisestä, kasvatuksesta ja yhteiskunnasta muovaavat käytäntöjä edelleen. Kytköksiin liittyy usein myös poliittisia ja aatteellisia aineksia.
Kasvatusteorian aineksia löytyy niin antiikin filosofisista koulukunnista, keskiajan yliopistoista ja luostareista kuin valistusajan kahviloista. Nykypäivänä oppimista ja koulujen kehittämistä koskevassa keskustelussa nostetaan usein esiin tehokkuutta ja yksilöllisyyttä painottavia opetusmenetelmiä, mutta samankaltaisilla lupauksilla on jo vuosisatojen pituiset juuret.
”Siinä missä keskiajalle saakka kasvatusteorioissa tukeuduttiin antiikin auktoriteettien tai kristillisten tekstien muodostamaan arvovaltaiseen opilliseen traditioon, uudelta ajalta alkaen kasvatusteoriassa on korostunut perinteistä irrottautuminen. Kasvatusteoreetikko toisensa jälkeen ilmoittaa keksineensä vallankumouksellisen kasvatuksen ja opetuksen menetelmän,” Saari kertoo kirjassaan.
Länsimaisen kasvatuksen aatehistorian ja filosofian kokoava teos on suunnattu erityisesti kasvatus- ja koulutusalan toimijoille.
POISED 