Tekijä: jantzku

The contemporary context of the Anthropocene presents novel challenges for our understanding of self-cultivation. Although self-cultivation is one of the longue durées of western civilization, or probably because it is so, most of the concepts we use in making sense of the phenomenon emerged in socio-historical contexts quite different from ours. What are the changes needed to the concept(s) of self-cultivation in the Anthropocene?

EnAct-project researchers Jan Varpanen, Antti Saari, Johanna Kallio and Katri Jurvakainen took up this question in a paper published recently: The Uncanny Challenge of Self-Cultivation in the Anthropocene. Drawing on work done under the label of dark ecology and psychoanalysis among others, they conceptualize the Zeitgeist of the Anthropocene with the concept of ’uncanny’. As the original German word (unheimliche) suggests, uncanny means that something very familiar (homely, heimlich) is imbued with something foreign (un-homely, unheimlich). Varpanen et al. take the strangeness induced by the intertwinement of the familiar and the foreign to be a characteristic feature of the Anthropocene.

Uncanny is used in the paper as a lens through which extant conceptualizations of self-cultivation are reviewed. As such, the paper provides some directions as to what are the key elements in conceptualizing self-cultivation for our times. More concretely, it points to the strengths and weaknesses of various existing conceptulizations (of self-cultivation) for tackling the wicked problems of these strange times.

POISED-researcher Jan Varpanen was the lead author in a recently published paper by the name Teacher Agency and Futures Thinking. The paper details the opportunities offered for research on teachers’ agency by concepts drawn from the field of futures studies. The open access article can be found here.

The paper is an example of collaboration between POISED and other Finnish universities. Of the other authors in the paper, Antti Laherto and Jaakko Hilppö work at the University of Helsinki University while Tuulikki Ukkonen-Mikkola works at the University of Jyväskylä. The paper was drawn up in the Finnish research and development project ”Innoplay” (2018-2022), funded by the Ministry of Education and Culture. The project centered around developing the conceptual and practical tools early childhood education and primary school teachers need for engaging with technology as a novel aspect of the national curriculum.

The focus of the paper itself, however, is broader in that the paper contributes to recent debates as to how teachers make a difference in confronting educational reforms. A novel approach is introduced to this discussion with the help of concepts drawn from the field of futures studies. With the help of short future essays written by the teachers who took part in the Innoplay-project, the authors illustrate how work explicitly engaging with the teachers’ images of the future opens up opportunities for reflection regarding the societal role of education and the teacher profession.

Suomen kulttuurirahaston keskusrahaston apurahapäätökset julkistettiin 17.2. POISEDin tutkijoista Jan Varpanen kunnostautui tämän kerran haussa ja nappasi itselleen vuoden mittaisen henkilökohtaisen apurahan väitöskirjatutkimukseen. Varpasen tutkimus kuuluu kasvatusfilosofian alaan ja käsittelee kasvatuksen suhdetta immanentteihin käytäntöihin.

Käsite immanentti käytäntö viittaa erilaisiin yhdessäolemisen muotoihin, joilla ei ole itselleen ulkoisia päämääriä, vaan toiminnan merkitys rakentuu osallistujien keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Varpasen kehittyvän ajattelun suuntaviivoista voi lukea lisää Kasvatus-lehden numerossa 4/2021 julkaistusta artikkelista ”Uutta kasvatusajattelua luomassa: dekontekstualisaatio spekulatiivisena mahdollisuutena”.

Lisätietoja Varpasen tutkimuksesta voit kysyä sähköpostitse: jan.varpanen@tuni.fi

POISED-tutkija Antti Saari on mukana vastikään ilmestyneen Kasvatus-lehden dekontekstualisaatio-teemanumeron toimituskunnassa. Teemanumeron viisi tutkimusartikkelia tarjoavat laajan läpileikkauksen kasvatuksen ja koulutuksen dekontekstualisaatiosta kumpuavista ongelmista ja potentiaalisista ratkaisuista.

Kasvatuksen dekontekstualisaatiolla tarkoitetaan pulmallista kehityskulkua, jossa kasvatusta koskevan tutkimuksen valtavirta on siirtymässä ja osin siirtynyt uusliberalistisen koulutus- ja tutkimuspolitiikan myötä yksilöpsykologiseen oppimisen ja osaamisen kehittämiseen. Tällöin kasvatuksen historialliset, filosofiset, yhteiskunnalliset, ideologiset ja ekologiset reunaehdot jäävät vähemmälle huomiolle. Teemanumeron toimituskunnan muodostivat Hannu Heikkinen, Mervi Kaukko, Tiina Nikkola sekä POISED-tutkija Antti Saari.

Mukana teemanumerossa on myös POISEDin Jan Varpasen kirjoittama artikkeli, jonka otsikkona on ”Uutta kasvatusajattelua luomassa – dekontekstualisaatio spekulatiivisena mahdollisuutena”. Artikkelissaan Varpanen tulkitsee dekontekstualisaation uhan mahdollisuutena pohtia kasvatusta koskevia taustaoletuksia, jotka jäävät usein artikuloimatta ja kyseenalaistamatta niin kasvatustieteellisessä tutkimuksessa kuin opetussuunnitelmateksteissä.

Varpanen esittää että yksi dekontekstualisaation mahdollistava tekijä on ymmärrys kasvatuksesta toimintana, jossa kasvatettavaa saatetaan kohti jotakin ideaalista hyvää. Tällaisen kasvatuskäsityksen ilmenemismuotoja ovat paitsi aikalaiskeskusteluissa hegemoniseen asemaan nousseet kehitys ja oppiminen, myös dekontekstualisaation suhteen kriittisemmät käsitteet, kuten Bildung ja kasvu. Ideaalinen hyvä tekee kasvatuksesta kontekstinsa suhteen määrittymättömän, sillä ideaalinen hyvä ei ole mitenkään välttämättä kytköksissä kasvatettavan elämismaailman sosiomateriaalisiin olosuhteisiin. Artikkelinsa lopussa Varpanen luonnostelee vaihtoehtoisen kasvatusymmärryksen, joka perustuu kasvatettavan kontekstissa ilmeneviin kysymyksiin eikä siten ole samaan tapaan altis dekontekstualisaatiolle.

Teemanumero löytyy journal.fi sivustolta täältä

Raskas työ vaatii raskaat huvit! Tai no, ainakin huvit. Syksyn pimeydessä puurtamisen vastapainoksi POISEDissa vietettiin työhyvinvointipäivää 31.10.2020 retkeilemällä Tampereen Kintulammilla. Työhyvinvointipäivä mahdollistui TATTEn eli Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n apurahan (100e) turvin.

Retkipäivämme Kintulammilla alkoi Kirkkokiven parkkipaikalta, jossa pyhäinpäivän aamuna ei lisäksemme ollut vielä lainkaan muita ihmisiä. Vaikka Kintulammi on suosittu retkikohde, saimme aamulla liikkua metsässä rauhassa, ja vastaamme tuli polulla vain aniharvoja retkeilijöitä.

Koska olimme varautuneet retkeen runsaalla määrällä kahvia, pidimme ensimmäisen kahvitauon jo lyhyen kävelyn jälkeen Kintulammin majalla, tyynen Kintulammin rannalla. Rauhalliseen tahtiin kiersimme Kintulammin ympäri. Ennen kotiinlähtöä saimme nauttia vielä tunnelmallisen nuotiolounaan tihkusateessa Kaukaloistenkallion laavulla. Lounasaikaan jo muutkin retkeilijät olivat löytäneet tiensä Kintulammille.

Päivä retkeilyn merkeissä vastasi juuri niitä odotuksia, joita olimme työhyvinvointipäivällemme asettaneet. Metsässä rentouduimme, irtauduimme työympäristöstä ja kiireestä sekä nautimme toistemme seurasta. Ympäristö oli oiva valinta turvavälit huomioivaan yhdessäoloon ja ajanviettoon. Syksyinen, kolea ja usvainen metsä loi tunnelmaa, joka sopi erityisen hyvin lokakuun viimeiseen päivään.

POISED suosittelee ammattiyhdistyksen jäsenyyttä, solidaarisuutta työyhteisön kesken, lempeää suhtautumista itseen työntekijänä sekä kiiretöntä käveleskelyä metsässä!

Kiitos TATTElle tämän työhyvinvointipäivän mahdollistamisesta!