Tekijä: jantzku

POISED-tutkija Jan Varpanen väittelee perjantaina 31.1.2025 klo 12 Tampereen yliopistossa otsikolla ”A Place Regained – Re-imaging Education with Immanence”. Väitöstilaisuutta voi seurata Linna-rakennuksen auditoriossa K103 tai etänä täältä.

Usein kasvatusta käsittelevissä lehtijutuissa kerrotaan, mitä kasvattajien tulisi tehdä paremmin. POISEDin väitöskirjatutkija Jan Varpanen tuo esille kasvatuksen piiristä ilmiön, jonka useimmat tavalliset kasvattajat hallitsevat jo nyt hyvin: kanssaolemisen käytännöt. Näitä monille kasvattajille tuttuja käytäntöjä Varpanen tuo mukaan akateemiseen kasvatusteorian ja lapsuudentutkimuksen keskusteluun väitöskirjallaan A Place Regained – Re-imaging Education with Immanence. Mitä kanssaolemisen käytännöt ovat ja miten ne näkyvät kasvatuksessa?

Useimmat kasvattajat voivat allekirjoittaa tavoitteekseen sen, että he haluavat lapselle hyvän elämän. Tätä tavoitetta lähestytään usein opettamalla lapselle hyvään elämään tarvittavia taitoja. Moni miettii tarkkaan, millaiset harrastukset takaisivat hyvän elämän lapselle: Vähän liikuntaa ja jotain taidetta. Myös koulumenestystä on tärkeää tukea.

“Tutkimukseni pointti on, että kasvatus ei ole ainoastaan opastamista kohti hyvää elämää tai pyrkimystä muuttaa lapsen elämää paremmaksi opettamalla tälle tarvittavia tietoja tai taitoja. Kasvatuksessa on tärkeää antaa tilaa myös toisenlaisille asioille.”

Mikä muu kasvatuksessa sitten on tärkeää kuin hyvään elämään opastaminen? Jan korostaa lasten olevan uusia tulokkaita maailmassamme. Ajatellaan vertauskuvana vaikka työyhteisöä. Uusi tulokas pitää opastaa työyhteisön tapoihin ja häntä tulee auttaa löytämään oma paikkansa yhteisössä. Mutta yhtä tärkeää on tutustua uuteen tulokkaaseen, rakentaa suhdetta ja ottaa vastaan hänen tapansa tehdä asioita. Olla vieraanvarainen.

Vieraanvaraisuus on erityisen tärkeää, kun puhutaan eksistentiaalisista kysymyksistä. Jo varhain lapsuudessa ihminen alkaa miettiä monia kysymyksiä, jotka saattavat liittyä siihen, millaista on hyvä elämä, miten elämää tulisi elää ja mikä on elämän tarkoitus. Jan jatkaa kasvatusfilosofi Veli-Matti Värrin viitoittamalla tiellä ja painottaa kasvatuksen dialogisuutta: ”On erityisen tärkeää antaa tilaa lapselle, toivottaa hänen kysymyksensä tervetulleiksi ja ihmetellä niitä yhdessä,” hän korostaa.

Lasten ajatuksiin tutustuminen saattaa kasvatuksen näkökulmasta vaikuttaa turhalta, erityisesti silloin kun se ei palvele pyrkimystä opastaa lasta kohti parempaa elämää. Kuitenkin kuka tahansa uuteen yhteisöön saapunut ihminen ymmärtää vieraanvaraisuuden eksistentiaalisen painoarvon. On tärkeää antaa tilaa ja rauhaa pohtia sitä, mitä elämällään haluaa tehdä ja mitä kohti tavoitella. Kokemus siitä, että tulee kuulluksi ja kuunnelluksi on itsessään arvokas kasvatuksellinen päämäärä.

Jan esittää väitöskirjassaan, että kanssaolemisen käytännöt, kuten leikki ja keskustelut, toteuttavat kasvatuksessa vieraanvaraisuuden pyrkimystä. Niiden avulla vanhemmat tutustuvat lapsiinsa, opettajat oppilaisiinsa – kokeneemmat eläjät uusiin tulokkaisiin. Akateemisessa keskustelussa kasvatuksen filosofisesta ytimestä tämä puoli kanssaolemisen käytännöistä on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Kasvatusteorian erityisalalla kasvatus samaistetaan usein opettajuuteen ja opettamiseen, myös silloin kun puhutaan muista kasvattajista. Vaikka dialogisuutta on ennenkin pidetty tärkeänä, kasvatusta on vain harvoin ymmärretty vieraanvaraisuutena.

Kanssaolemisen käytäntöjä kuitenkin tapahtuu jatkuvasti arkisissa tilanteissa aikuisten ja lasten välillä. Vanhemmat juttelevat lastensa kanssa, mummu leipoo lastenlasten kanssa pullaa, enon kanssa korjataan mopoja. Ollaan yhdessä ja tutustutaan toisiinsa. Keskustelut ovat usein merkityksellisiä, elämän isoja kysymyksiä koskettavia. Ne ovat myös lapsilähtöisiä siinä mielessä, että aikuinen ei kerro niissä vastauksia lapsen kysymyksiin, vaan koettaa keskustella kuin vertaisen kanssa.

Mutta eihän kasvattaja voi olla vertainen lapsen kanssa, hänellä on enemmän elämänkokemusta ja tietoa. Hänellä on vastuu kasvatuksesta! Jan korostaakin, että vieraanvaraisuuden ajatus koskettaa vain pientä osaa kasvatuksen monimuotoisuudesta. Leikin, taiteen tai eksistentiaalisten pohdintojen äärellä kasvattaja voi ikään kuin vaihtaa vaihteen hetkeksi keskustelutaajuudelle, jossa lapsi kohdataan toiminnan puitteissa vertaisena. Mutta jos lapsi ahdistuu tai alkaa riehua, on aika siirtyä toisenlaisiin kasvatuskäytäntöihin.

Aikuisen kasvatusvastuu on luovuttamaton lähtökohta kasvatussuhteelle. Toisinaan se kuitenkin suuntautuu vastaanottamiseen enemmän kuin opastamiseen. Toisinaan leikillä tai lasten kanssa käydyillä syvällisillä keskusteluilla on kasvatuksellista arvoa, vaikka niitä ei nähtäisikään oppimista tai kehitystä tukevina. Toisinaan kasvatusvastuu on vastuuta olla vieraanvarainen ja tutustua uuteen tulokkaaseen.

POISED -tutkimusryhmä ja tamperelaiset filosofit ovat näkyvästi edustettuina syväekologisen kulttuurilehden Elonkehän uusimmassa energia -aiheisessa teemanumerossa 1/2023.

Artikkelissa ’Merkityksellinen elämä ilman sähköä’ POISEDin Jan Varpanen kartoittaa yhdessä filosofi Tapio Santalan kanssa heideggerilais-foucaultlaisesta tulkintakehyksestä sähköttömän elämän merkitysperustan mahdollisuuksia elettynä filosofiana.

Haastattelussa ’Öljyn sumu peittää energiatulevaisuuden’ POISEDin Pasi Takkinen haastattelee Tere Vadénia fossiilienergian ja kestävyyssiirtymän haasteista.

The contemporary context of the Anthropocene presents novel challenges for our understanding of self-cultivation. Although self-cultivation is one of the longue durées of western civilization, or probably because it is so, most of the concepts we use in making sense of the phenomenon emerged in socio-historical contexts quite different from ours. What are the changes needed to the concept(s) of self-cultivation in the Anthropocene?

EnAct-project researchers Jan Varpanen, Antti Saari, Johanna Kallio and Katri Jurvakainen took up this question in a paper published recently: The Uncanny Challenge of Self-Cultivation in the Anthropocene. Drawing on work done under the label of dark ecology and psychoanalysis among others, they conceptualize the Zeitgeist of the Anthropocene with the concept of ’uncanny’. As the original German word (unheimliche) suggests, uncanny means that something very familiar (homely, heimlich) is imbued with something foreign (un-homely, unheimlich). Varpanen et al. take the strangeness induced by the intertwinement of the familiar and the foreign to be a characteristic feature of the Anthropocene.

Uncanny is used in the paper as a lens through which extant conceptualizations of self-cultivation are reviewed. As such, the paper provides some directions as to what are the key elements in conceptualizing self-cultivation for our times. More concretely, it points to the strengths and weaknesses of various existing conceptulizations (of self-cultivation) for tackling the wicked problems of these strange times.

POISED-researcher Jan Varpanen was the lead author in a recently published paper by the name Teacher Agency and Futures Thinking. The paper details the opportunities offered for research on teachers’ agency by concepts drawn from the field of futures studies. The open access article can be found here.

The paper is an example of collaboration between POISED and other Finnish universities. Of the other authors in the paper, Antti Laherto and Jaakko Hilppö work at the University of Helsinki University while Tuulikki Ukkonen-Mikkola works at the University of Jyväskylä. The paper was drawn up in the Finnish research and development project ”Innoplay” (2018-2022), funded by the Ministry of Education and Culture. The project centered around developing the conceptual and practical tools early childhood education and primary school teachers need for engaging with technology as a novel aspect of the national curriculum.

The focus of the paper itself, however, is broader in that the paper contributes to recent debates as to how teachers make a difference in confronting educational reforms. A novel approach is introduced to this discussion with the help of concepts drawn from the field of futures studies. With the help of short future essays written by the teachers who took part in the Innoplay-project, the authors illustrate how work explicitly engaging with the teachers’ images of the future opens up opportunities for reflection regarding the societal role of education and the teacher profession.

Suomen kulttuurirahaston keskusrahaston apurahapäätökset julkistettiin 17.2. POISEDin tutkijoista Jan Varpanen kunnostautui tämän kerran haussa ja nappasi itselleen vuoden mittaisen henkilökohtaisen apurahan väitöskirjatutkimukseen. Varpasen tutkimus kuuluu kasvatusfilosofian alaan ja käsittelee kasvatuksen suhdetta immanentteihin käytäntöihin.

Käsite immanentti käytäntö viittaa erilaisiin yhdessäolemisen muotoihin, joilla ei ole itselleen ulkoisia päämääriä, vaan toiminnan merkitys rakentuu osallistujien keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Varpasen kehittyvän ajattelun suuntaviivoista voi lukea lisää Kasvatus-lehden numerossa 4/2021 julkaistusta artikkelista ”Uutta kasvatusajattelua luomassa: dekontekstualisaatio spekulatiivisena mahdollisuutena”.

Lisätietoja Varpasen tutkimuksesta voit kysyä sähköpostitse: jan.varpanen@tuni.fi