Ekologisen jälleenrakennuksen hyveitä pohtimassa: Ekososiaaliset sankarit?

Jani Pulkin Ekososiaalisen kasvatusfilosofian luonnos -hankkeen tiimoilta ilmestyi Ekososiaalinen hyve-etiikka -artikkeli Aikuiskasvatuksen teemanumerossa: Sivistystyö planetaaristen kriisien ajassa.

Artikkelissa pohditaan ekososiaalisen muutoksen kasvatustavoitteita hyve-etiikan näkökulmasta. Mitä hyveitä tulevaisuudessa on kasvatuksessa edistettävä? Esimerkiksi menestyksen kriteerit menevät ekologisen rakennemuutoksen myötä uusiksi. David Orr kirjoittaa Earth in Mind -kirjassa;

Planeettamme ei tarvitse lisää menestyneitä ihmisiä. Mutta se tarvitsee kipeästi lisää rauhantekijöitä, parantajia, korjaajia, tarinankertojia ja kaiken sorttisia rakastajia. Se tarvitsee ihmisiä, jotka elävät hyvin omilla paikoillaan. Se tarvitsee moraalisesti rohkeita ihmisiä, jotka ovat halukkaita yhtymään taisteluun tehdäksemme maailmasta asuinkelpoisen ja humaanin. Ja näillä ominaisuuksilla on vain vähän tekemistä menestyksen kanssa sellaisena kuin kulttuurimme on sen määritellyt.”

Monet tulevaisuuden sankarit löytyvät perusasioiden ääreltä kaukana julkisuuden valokeilasta. Heidän supervoimansa on suhteellisuudentaju, maanläheinen viisaus ja kyky iloita myötätuntoisesti elämän rikkaudesta. Heidän ekososiaalisia hyveitä ovat herkkä monilajisen elämän aistiminen, keskinäisriippuvuuksientaju ja kyky epäitsekkääseen rakkauteen.

Näistä seuraa halu edistää elämää ja välttää sen tuhoamista. Toki jatkossakin tulemme toimeen käyttämällä elääksemme muita eläviä olentoja. Olennaisia ovat ne tavat, joilla tarpeet tyydytämme. Esimerkiksi omavaraopiston perustaja ja omavaraisuustaitojen kehittäjä Lasse Nordlund tyydyttää perustarpeensa noin neljän tunnin päivittäisellä työajalla. Kuulostaa hyvältä elämältä, eikö vain?

Lue Ekososiaalinen hyve-etiikka -artikkelia koskeva blogiteksti Ekologisen jälleenrakennuksen hyveet Aikuiskasvatuksen kotisivuilta. Aikuiskasvatuksen tuoreesta numerosta löytyy myös Olli-Jukka Jokisaaren kirja-arvio Poised-tutkija Antti Saaren kirjasta Kasvatusteoria antiikista nykypäivään (2021, Gaudeamus). Ekologisesta jälleenrakennuksesta tietoa BIOS-tutkimusryhmän sivuilta.

Opiskelijavalintojen uudistus oli ministeriön tahto

[Teksti on julkaistu hieman muokattuna ja lyhennettynä puheenvuorona 4.6.2021 Suomen Kuvalehden numerossa 22/2021, s. 58: ”Matematiikkaa painottava valintauudistus oli opetusministeriön tahto”. ]

Kevään aikana heräsi jälleen laaja keskustelu yliopistojen opiskelijavalinnoista ja ylioppilastutkinnon pisteytyksen toimivuudesta.

Yhtenä viimeisimmistä keskusteluun osallistui juuri väistynyt Opetushallituksen entinen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Hän totesi haastattelussaan Suomen Kuvalehdessä 7.5.2021, että opiskelijavalintojen uudistus syntyi ensisijaisesti yliopistojen tahdosta. Samaan tapaan myös entinen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on esittänyt (Twitter 13.3.2021, Twitter 30.5.2020), että yliopistot olisivat tehneet uudistuksen itsenäisesti, ilman ministeriön ohjausta. Nämä käsitykset on syytä korjata.

Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeiden toimeenpanosuunnitelmassa 14.4.2016 todettiin suoraan, että “ministeriö käynnistää yhdessä korkeakoulujen kanssa prosessin, jossa korkeakoulut uudistavat valintakoemenettelyjään (s. 38)”. Valinnat kuuluvat korkeakoulujen autonomiaan, mutta Opetus- ja kulttuuriministeriö käytti asiassa rahoitusohjausta. Hanke kytkettiin yliopistojen tulossopimuksiin 2017–2020.

Sipilän hallituksen koulutusuudistuksia toteutettiin poikkeuksellisen nopealla tahdilla (Tervasmäki & Tomperi 2018). Valintoja suunnitelleen työryhmän mukaan hallitus muutti tehtävänantoa ja kiristi aikataulua kesken hankkeen (HS 26.5.2019). Vaikutuksia lukioihin ei ehditty kartoittaa, eikä hanketta koordinoitu yhteen samaan aikaan käynnissä olleen “Uusi lukio” -lukioreformin kanssa.

Suomen Kuvalehden haastattelussa Heinonen esitti myös, että opiskelijavalintojen pisteytys on “esimerkki päätöksestä, jonka seurauksia ei pystytty ennakoimaan”. Kiireellä laaditun ehdotuksen ongelmat havaittiin kuitenkin heti alkuperäisen pisteytysmallin julkistamisen jälkeen. Niitä erittelivät perusteellisesti muun muassa tämän puheenvuoron toinen kirjoittaja kommenteissaan (esim. HS 14.11.2017) ja Aalto-yliopiston fyysikkokilta Kvantin työryhmä raportissaan “Paperi, paperi, tasapeli?”. Uudistuksen tahattomatkin seuraukset osattiin varsin selvästi ennakoida.

Aiheesta heräsikin laaja julkinen keskustelu, jossa kovaa kritiikkiä esitettiin niin lukioiden kuin yliopistojen suunnalta. Pisteytysmallia muokattiin arvostelun jälkeen. Pisteytyksen perusteeksi jäi kuitenkin oppiaineiden kurssimäärä, jota ei koskaan ollut tarkoitettu tällaiseksi kriteeriksi. Lisäksi malli tarjosi matemaattis-luonnontieteellisesti painotetun pisteytyksen, mutta ei vastaavaa humanistis-yhteiskuntatieteellisesti painotettua vaihtoehtoa perustaulukon rinnalle. Pisteytys ja luma-painotettu taulukko ovat johtaneet etenkin pitkän matematiikan ja fysiikan kirjoittajien määrän selvään kasvuun. Täysin ennalta arvellusti pisteytys on vaikuttanut lukiolaisten ainevalintoihin.

Myös luma-painotus oli ministeriön tahto. Esimerkiksi kansliapäällikkö Anita Lehikoinen esitteli 14.6.2017 Tutkimus- ja innovaationeuvoston tiekarttaa, jossa ylioppilastutkinnon kehittäminen matematiikan ja luonnontieteiden osaamisen vahvistamiseksi nimettiin hallituskauden toimeksi. Sipilän hallitus teki siis arvovalinnan luonnontieteiden ja matematiikan puolesta muiden aineiden ja yleissivistyksen kustannuksella.

Teknologiavientiin talousveturina luottavassa Suomessa on selvää, että teknologisille ja luma-aloille tarvitaan erinomaisia osaajia. Pisteytysmallin alkuperäisessä taustamuistiossa perusteltiinkin matematiikan painottamista sillä, että “useilla aloilla on pulaa matemaattisesta osaamisesta”. Teknillisten alojen aloituspaikkamäärään nähden ne eivät ole hakukohteista suosituimpia. Lukio-opintojen yleissivistävyyteen ja kaikkien alojen yliopistovalintaan vaikuttava pisteytysmalli oli kuitenkin väärä väline: se ei tee teknologia-aloista itsessään sen houkuttelevampia lukiolaisille. Nyt luma-osaamisesta päätyvät kilvoittelemaan kaikki lukiolaiset ja etenkin ne, jotka tähtäävät suosituille hakupainealoille, kuten oikeus-, kauppa- ja lääketieteiden ja psykologian opintoihin.

Laajojen ja suppeiden luma-opintojen ero lukiossa on peräti 34 opintopistettä eli 17 vanhaa kurssia. Näillä kursseilla matematiikassa ja fysiikassa edetään paljon syvemmälle erikoistumiseen kuin missään muussa aineessa on mahdollista. Jokainen voi opetussuunnitelmia vertaillen miettiä, mitä muuta yleissivistävää lukio-opintoihin vaihtoehtoisesti mahtuisi ja mikä on tarpeellista pohjustusta eri alojen opiskelijoille.

Vasta uudistuksen jälkeen julkaistiin tutkimus ylioppilaskokeen ja opintomenestyksen yhteydestä monialaisessa yliopistossa (Kupiainen ym. 2018). Äidinkieli, reaaliaineet, pitkä matematiikka ja B-ruotsi olivat kaikki merkitsevästi yhteydessä menestykseen useilla aloilla. Parhaiten menestystä ennusti kuitenkin tutkinnon kokonaisarvosana eli yleistaso. Tutkimuksessa todettiinkin, ettei ole perusteita yksittäisten oppiaineiden voimakkaaseen painottamiseen monimutkaisin pisteytyksin.

Nyt tarvitaan korjausliike. Tutkinnon kokonaisuuden arvostaminen ja aineiden tasaveroisempi pisteyttäminen tukisi lukion yleissivistävyyttä, antaisi opiskelijoille valinnanvapautta ja todennäköisesti vähentäisi heidän kokemiaan paineita.

Tuukka Tomperi
Tuomas Tervasmäki
Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston tutkijoita ja Koneen säätiön rahoittaman Kohti parempaa yliopistomaailmaa -tutkimushankkeen jäseniä.

Recently published article: Competition within Technology. A Study of Competitive Thought and Moral Growth.

A new text published by Jani Pulkki and Veli-Matti Värri In Heikkurinen, P. and Ruuska, T. (eds.) Sustainability beyond Technology: Philosophy, Critique, and Implications for Human Organization. Oxford University Press.

Our text consist of a philosophical investigation of competition and its adverse effects on human moral growth. We consider competition as a Heideggerian technology, a mechanism which ‘enframes’ our thoughts, feelings, and presuppositions about possible solutions to the ecocrisis.

The history of competitive thought is scrutinized in terms of violent and mechanistically perceived human nature, evolutive mechanism, and the struggle for existence. Furthermore, economic ideas of scarcity, insatiable wants and needs, freedom, and merits are seen to be important features of defining what competition is. Competition is defined as the pursuit of scarce resources in a free society, and all major defining concepts of competition are put under critical scrutiny.

The simplest way of putting the problematics of moral growth is to note how competitive social interaction creates morally problematic habits of character, such as abstaining from empathy and helping. The ideas of deserving and merit, for example, work also as vehicles for suppressing moral motivations: losers deserve their unfortunate state because of their lack of effort, laziness, and lack of talent.

Perhaps the chief problem of competition in terms of moral growth is the pursuit of supremacy. The pursuit of superiority is normalized and de-politicized through a technological understanding of competition. A crucial aspect of the pursuit of superiority is the intention and calculation to outdo others.

Competition also leads to the hardening of moral subjectivity. Moral subjectivity is hardened through the recurring suppression of empathy in competition. Instead of hardening the moral subject, ecosocial transformation of our society needs to foster sensual, empathetic, and perceptive capabilities that enable understanding different life forms and caring for them.

A link to the text here.

Pitääkö olla mielipide? Uusia Poised-tutkimuksia

Poised-tutkijat Jani Pulkki ja Jan Varpanen sekä John Mullen Michiganin Yliopistosta julkaisivat hiljattain Studies in Philosophy and Education -journaalissa artikkelin: Ecosocial Philosophy of Education: Ecologizing the Opinionated Self https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11217-020-09748-3. Idea artikkeliin lähti liikkeelle suomen kielen “mielipiteen” käsitteestä ja ekososiaalisiin ongelmiin liittyvän oppimisen ongelmista. Monilla ihmisillä on esimerkiksi ilmastonmuutosta ja sitä koskevaa tutkimusta väheksyvä mielipide ilman tutustumista tätä koskevaan tutkimukseen.

Suomen sana mielipide rakentuu sanoista ”mieli” ja ”pide”. Mielipiteet ovat jotakin, josta mieli pitää kiinni, mielen piteitä. Sana mieli tarkoittaa kuitenkin myös merkitystä, samaan tapaan kuin englannin sana ”sense”. Artikkelissamme tulkitsimmekin mielipiteiden muodostuvan osittain ongelmallisiksi, koska muodostaessaan mielipiteitä ihminen takertuu totunnaisiin merkityksiin ja ajatteluun eikä välttämättä ole avoin niihin liittyville ongelmille.

Tarkastelemme mielipiteitä ekososiaalisen ajattelun näkökulmasta. Ekososiaalisen ajattelun mukaan ihmisyksilöt ja yhteisöt ovat riippuvaisia ekosysteemeistä. Tuhoamalla ekosysteemejä ihminen tuhoaa omia ja muiden eliöiden elinmahdollisuuksia. Ekososiaalisuuden ajatus tulkitaan artikkelissamme ekofeministisesti: eriarvoisuus, rasismi, seksismi, sortava vallan käyttö ja muut huonon sosiaalisuuden muodot johtavat muiden eliöiden huonoon kohteluun. Vastaavasti tasa-arvoiset ja dialogiset suhteet ja toisten huomioiminen ihmisten kesken luovat valmiuksia toimia vastuullisesti kaikki eliöt sisältävässä maapallon elonyhteisössä.


Ekososiaalisesti tarkasteltuna juuri mielipiteiden joustamattomuus muodostuu ongelmaksi. Miksi mieli pitää kiinni merkityksistä, jotka edistävät ilmastonmuutosta, kuten vaikkapa kulutuksesta? Miten ihminen voisi olla takertumatta perustelemattomiin ja mielivaltaisiinkin käsityksiin sekä osaisi sovittaa toimintansa maapallon ekosysteemien puitteisiin? Millaiset ajattelun tavat auttaisivat ylittämään ongelmallisia mielipiteitä pikemminkin kuin vahvistamaan niiden otetta ihmisestä? Ekososiaalinen ydinkysymys onkin siinä, millaiset ajattelun tavat mahdollistaisivat ihmisen rakentavan vuorovaikutuksen koko maapallon elonyhteisön kanssa. Vaikka (ihmisten) kasvatus on aina jossain määrin ihmiskeskeistä, voimme pohtia miten se voisi asennoitua rakentavasti ihmisten etujen ja koko maapallon elonyhteisön etujen yhteensovittamiseen?


Arne Naessin ekologisen minuuden käsite on hyödyksi mielipiteen ongelman ratkomisessa, sillä se avaa tien joustavampaan subjektikäsitykseen. Ekologinen minä laajentaa ymmärrystä omista eduistaan eikä identifioidu vain käsityksiin siitä, mitä hyötyä tästä ja tuosta on minulle. Ekososiaalisen vastuun ajatus edellyttää ekologisen minuuden tarjoamaa vaihtoehtoa itsekeskeiselle ja kilpailukeskeiselle individualismille.

Artikkelimme keskeinen kontribuutio on viedä ekososiaalista ajattelua eteenpäin laajentamalla ekologisen minuuden käsitettä mielipiteiden käsittelyyn. Täydennämme Arne Naessin käsitettä ranskalaisfilosofi Gilles Deleuzen ideoilla ajattelun luonteesta. Deleuze kyseenalaistaa kirjassaan Difference and Repetition länsimaiselle filosofialle tyypillisen itseriittoisen ja autonomisen subjektin, jonka ajattelu perustuu minän yhtenäisyyteen, joka sulkee ulkopuolelleen kaiken itselleen vieraan. Tällainen ajattelu kykenee löytämään maailmasta ainoastaan sen, minkä se jo tunnistaa – mielensä piteet. Vaihtoehdoksi Deleuze tarjoaa ajattelun, joka syntyy kohtaamisessa: ”jokin maailmassa pakottaa meidät ajattelemaan”. Deleuzen mukaan ajattelu alkaa, kun kohtaamme maailman aistien ja tunteiden tasolla.


Deleuzen avulla pohdimme tällaisen ajattelun kultivoimiseen kykenevää kasvatusta. Ehdotamme siirtymää vastausten tarkistamisesta kysymysten mielen pohtimiseen, jotta ajattelu heräisi maailman kutsuun mielen piteiden sijaan. Toisekseen ehdotamme joustavien käsitteiden omaksumista, sillä tarkkaan määritellyt käsitteet pitävät yllä mielen piteiden jyrkkiä rajoja. Kolmanneksi ehdotamme tiedollisen nöyryyden korostamista. Tämä ei tarkoita esimerkiksi tieteellisen tiedon väheksymistä, vaan yksittäisen ihmisen tiedollisen käsityskyvyn rajallisuuden hyväksymistä sekä nöyryyttä kysyä uutta tietoa.


Luonnostelemme ekologisempaa suhdetta mielipiteisiin ja kasvatusajattelua, joka kykenisi tällaista suhdetta edistämään. Kenties luonnoksemme ydinsanoman voi tiivistää juuri nöyryyteen: Monesti järjellisintä on olla muodostamatta mielipidettä ollenkaan, jos siihen ei ole edellytyksiä.